Viikonloppu oli täynnä raikasta ulkoilmaa ja erinäisiä koiraharrasteita. Lauantaina oli talvikauden viimeinen KVK-koe täällä Utajärvellä ja sunnuntaina Kiimingissä Aarnivalkiat REK-kilpailukoe. Awa sai hienosti lauantaina Annen ohjauksessa KVK1 tuloksen vetämällä 8,06 x oman painonsa (250kg). Kokeeseen osallistui myös kasvattini Laikku saaden myös KVK1 tuloksen. Sunnuntaina Marko ajoi Kiimingin kisoissa saaden REK1 tuloksen Lilalle, Timille ja Almalle. Kisassa ajoi myös Ville, joka sai koirilleen REK2 tuloksen, yhtenä näistä Awan poika Karo.
Sunnuntaina myös Awan poika Devil ”iso D” osallistui Lohjalla pentunäyttelyyn ollen urosten ykkönen, KP:tä poika ei kuitenkaan tällä kertaa saanut. Devil kävi myös helmikuussa pentunäyttelyssä ollen tällöin ROP-pentu.
Awa on ollut talvikauden Annella ja Markolla. Tiimin päätavoite oli Ruotsissa järjestettävä Polardistans. Marko starttasi kuudella koiralla 160km matkalle tiistaina 8.3 ja oli maalissa keskiviikkona 9.3. Laikku joutui valitettavasti jäämään ensimmäisen etapin jälkeen checkpointille muiden tiimiläisten jatkaessa matkaa. Koirat osallistuivat kisan yhteydessä ruotsin Polarhundtest D:hen saaden sen läpi.
Sunnuntaina mukaani kotoa lähti myös Nero ja Giza. Kiimingin jälkeen iltapäivällä parivaljakko pääsi Arskan ja Nickin seurassa testaamaan nelosen valjakkoon pyöräkoirien virkaa. Siitä kuvakooste löytyy täältä; http://s1000.photobucket.com/albums/af128/UtaMuutin/Kempele%20maaliskuussa%202011/
The weekend was filled with fresh air and various dog hobby. Saturday was this winter seasons last KVK-test (weight pulling) here Utajärvi, and on Sunday was Kiiminki Aarnivalkiat REK-racingtest. Awa did nice job on Saturday, Annes guidance she get KVK1 result pulling 8.06 x own weight (250kg). “Laikku” Utamuutin O’Mayok (Mukluk Wamgozhi x Neatut Patitik) participated also in this test getting KVK1 result. Sunday, Marko drove Kiimingin race, his team Lila, Timi and Alma get REK1 result. Ville drove also in this race, he received to dogs REK2 result, in his team run also Awas son Karo (Salomaan Salariyok x Silverdream’s Heart Melody).
Sunday also Awas son Devil "big D" participated puppy show in Lohja, he was best male, but not received this time HP. Devil visited also in February puppy show, that time he was BOB-puppy.
In this winter season Awa has been Annes and Markos place. The main goal of the team was Sweden Polardistans. Marko started with six dogs to the 160 km trip on Tuesday 8.3 and finish he was 9.3 Wednesday. Unfortunately Laikku had to stay in the checkpoint after first leg, other team members continues they journey. In the race dogs took part the Swedish Polarhundtest D and they got through it.
On Sunday, I take with me also Nero and Giza. After Kiiminki race in afternoon we have time to test them with Arska and Nicki, Nero and Giza run as a wheel dogs and Nicki + Arska lead the team. Photos from the team can be found here;
Ville tulossa maaliin, Karo johdossa oikealla/Ville coming finish, Karo lead in right. |
Marko tulossa maaliin, Lila pöyräkoirana/Marko coming in finish, Lila as a whee dog. |
Laikku kuormanvetokokeessa/ Laikku in weight pulling test |
Awa kuormanvetokokeessa/ Awa in weight pulling test |