maanantai 12. maaliskuuta 2012
ALMAn talvipäivät Metsäkartanolla/ALMA winter meeting in Metsäkartano
Viimeviikonloppuna olivat jälleen perinteiset ALMA:n talvipäivät Rautavaaran Metsäkartanolla. Tänä vuonna sinne tuli lähdettyä jo torstaina. Jälleen kahden tontin koirat mukana 12kpl, nuorin 16 vk ja vanhin reilut 12 v. Perjantaina olivat rekikisat, joihin minäkin sitten osallistuin vaikkakin ajatus oli aluksi toimia kameranaisena.
Niinpä minä sinne 9,2 km uralle sitten lähdin Alman 12v., Repen 7v. 9kk. ja Laikun 6v. 9kk ja selvisin maaliin, koirat tekivät hyvän työn, omaan tahtiin annoin niiden juosta, tarkkaa aikaa en muista mutta jotain n. 50min. siinä meni. Kasvateista 9 km rekikisaan osallistuivat ”Paku” Utamuutin Babylon om. U-M. Alariesto Ulla-Maijan valjakossa ja ”Karo” Utamuutin Kaertok om. V. Alareisto Villen kanssa ahkiota vetäen. 22km uralle lähtivät myös kasvateista ”Runa” Utamuutin Rodos om. J. Mikkonen ja A. Korhonen Joken valjakossa ja ”Nero” Utamuutin Nerromiktok + ”Arska” Utamuutin Artemis Markon tiimissä. Markolla juoksivat myös ”Awa” Silverdream’s Heart Melody ja ”Lila” Quinault’s Extreme North.
Lauantaina oli sitten virallinen kuormanvetokoe, johon Awa osallistui Annen ohjaamana. Ennen koetta oli päätetty, että kaikki koirat vetävät max 5 x omanpainonsa, jolla saa kokeen suoritettua hyväksytysti. Anne ja Awa onnistuvat vedossa ja niin painolla 145kg Awa sai hyväksytyn tuloksen 5,18 x omapaino 28kg ollen tällä tuloksella kokeen ensimmäinen ; ) Sunnuntaina vuorostaan minä osallistuin Awan kanssa perinteiseen kuormanvetokisaan. Kisassa Awa ylätti iloisesti vetäen 15 x omanpainonsa 28kg eli tulos oli 420kg. Koe ja kisa eroavat toisistaan siinä, että kokeessa koiraa saa ohjata vain reen takaa, kisassa voi käskyt antaa myös edestä ja näin tein Awan kanssa, tämä kisa oli muuten Awan ensimmäinen.
Kuormanvetokokeeseen ja kisaan osallistui kasvateista myös Awan poika ”Karo” Utamuutin Kaertok. Karo sai hyväksytyn koetuloksen lauantaina ja veti myös todella hienosti kisassa sunnuntaina, Ville ohjasi koiraa koko kisan ajan takakäskyllä. Marko ohjasi ”Lilalle” Quinault’s Extreme North myös ensimmäisen KVK1 tuloksen kokeesta ja samoin Lila veti hienosti myös sunnuntain kisassa.
Ja niin se vaan käy, kaikki hyvä loppuu aikanaan ja sunnuntaina ajeltiin kotiin. Viikonlopusta kiitoksia kaikille, niin tutuille kuin tuntemattomillekin! Isot kiitokset mökkiseurasta Alareistoille ja Annelle + Markolle! Lisää kuvia mahdollisesti myöhemmin.
In last weekend was again traditional ALMA winter meeting in Rautavaara Metsäkartano. Again with us dogs from two plot 12pcs, the youngest one 16 weeks and the oldest over 12 years old.
On Friday maybe a bit persuasion (read forced) because first I think to work as a camera lady, but I drive 9.2 km sled race, although I had already missed it, because in this winter no race to me yet. In The team ran Alma, Repe and Laikku, we was ranked fourth and apparently the time was about 50 min. Ulla-Maija competed with me, her team "Paku" Utamuutin Babylon and Pelan. And Ville drove the same distance with "Karo" Utamuutin Kaertok own. V. Alariesto Karon pulling pulka. "Runa" Utamuutin Rodos own. J. Mikkonen and A. Korhonen was in 22 km race Joke's team. Oh, and Marko drove with the 8-team by 22 kilometers race, his team included also Awa, Nero, Arska and Lila.
On Saturday was the official weightpulling-test, Awa was directed by Anne, Awa was best in the test and get also KVK1 result ;) 145 kg 5.18 x own weight of 28kg. This same weight pulling test participated also Awa's son Karo, got his first KVK1 result. In the test was also my co-owned dog "Lila" Quinault's Extreme North, she get KVK1 result too. On Sunday, were unofficial weight pulling competition, where I directed Awa, competition was the first to Awa, but it went just fine scored 420kg 15 x her own weight of 28 kg. In the competition I directed from the front, the previous official test should be directed from back of the sled. Also Karo were entered under Ville's guidance, he did great result pulled only back direction, Congrats Ville! Lila was also in competition with very good result :)
And so it goes, all good end in time and in Sunday we drove back home. BIG thank’s to all from very nice weekend! More pictures maybe later.
| "Nero" Utamuutin Nerromiktok |
| "Nero" Utamuutin Nerromiktok |
| "Karo" Utamuutin Kaertok om. V. Alareisto |
| "Awa" Silverdream's Heart Melody kuormanvedossa/in weight pulling |
| Laikku, Repe, Alma |
| "Awa" Silverdream's Heart Melody |
| Äiti Awa ja poika Nero/ Mom Awa and son Nero |
| Karo kuormanvedossa/Karo in weight pulling |
maanantai 5. maaliskuuta 2012
Metsäkartano Sprint
Viikonloppuun mahtui niin iloa kuin suruakin. Suruksemme saimme kuulla lauantaiaamuna, että ensimmäisen pentueemme toinen uros Utamuutin O’Watago on nukkunut pois :( Voimia Axun perheelle!
Iloisia uutisia kuulimme Rautavaaralta, jossa järjestettiin Metsäkartano SM-Sprint. Omista ja osaomistus koiristani mukana eri tiimeissä olivat Awa, Nero, Lila ja Arska. Valjakot joissa koirat juoksivat saivat REK1 tuloksen, näistä ensikertalaisina tuloksen saavuttivat Nero ja Arska. Myös kasvattini Runa ”Utamuutin Rodos” oli kisaamassa saavuttaen REK3 tuloksen, tämä oli myös ensimmäinen virallinen kilpailu Runalle. Kiitos ja Onnittelut Anne, Marko ja Jokke!
Weekend with joy and sorrow. Sadly, Saturday morning we receive sad news, male Utamuutin O'Watago has passed away he was from ours first litter :( Forces to Axus family!
Happy news we heard from Rautavaara, which was held Metsäkartano SM Sprint. From my own and co-owned dogs with in different teams were Awa, Nero, Lila, and Arska. Both Team where the dogs ran get REK1 result, first time result this was to Nero and Arska. Also bred by my girl Runa "Utamuutin Rodos" own. Mikkonen ja Korhonen was in race and reach REK3 result, this was also Runas first official competition. Thank you and Congratulations to Anne, Marko and Jokke!
Happy news we heard from Rautavaara, which was held Metsäkartano SM Sprint. From my own and co-owned dogs with in different teams were Awa, Nero, Lila, and Arska. Both Team where the dogs ran get REK1 result, first time result this was to Nero and Arska. Also bred by my girl Runa "Utamuutin Rodos" own. Mikkonen ja Korhonen was in race and reach REK3 result, this was also Runas first official competition. Thank you and Congratulations to Anne, Marko and Jokke!
lauantai 4. helmikuuta 2012
Eastpoint open 27.-29.1.2012
Viimeviikonloppuna Marko http://www.kempeleenmalamuutit.com/ ajeli Easpoint open kisassa 3 x 31 km kisan 8-koiran tiimillä. Mukana valjakossa juoksivat; ”Awa” Silverdream’s Heart Melody, ”Nero” Utamuutin Nerromiktok, ”Arska” Utamuutin Artemis ja ”Lila” Quinault’s Extreme North. Näiden lisäksi tiimiin kuuluivat myös; Timi, Nicki, Antti ja Wicca. Pakkanen paukkui kovana -30 tienoilla, mutta niin vain kolmena peräkkäisenä päivänä 31 km matka taittui maaliin. Tyytyväinen täytyy olla, koska valjakossa juoksi neljä nuorta koiraa, kaksi alle 2-vuotiasta, joilla ei kisakokemusta ollenkaan ja kaksi, jotka ehtivät viimekaudella juosta yhden kisan. http://www.racinghusky.com/sivusto_2009/
Last weekend Marko drove http://www.kempeleenmalamuutit.com/ Easpoint open race 3 x 31 km race 8-dog team. Included in team ran; "Awa" Silverdream's Heart Melody, "Nero" Utamuutin Nerromiktok, "Arska" Utamuutin Artemis and the "Lila" Quinault's Extreme North. In addition the team also included; Timi, Nicki, Antti and Wicca. Weather was could around -30, but every day 31 km journey was finished. Must be satisfied, because in team ran four young dogs, two young dogs under 2 years of age, who do not have race experience at all and two, who had time last season to run one race. http://www.racinghusky.com/sivusto_2009/
![]() |
| Tulossa maaliin/coming to finish, koirat vasemmalta oikealle/dog from left to right; Nero, Nicki, Lila ja Wicca. Kuva (c) Anne A. |
![]() |
| Koko tiimi/team; johdossa/lead; Nicki+Lila, seuraavana/next; Nero+Wicca, Arska+Antti, ja pöyräparissa/wheel; Awa+Timi. Kuva (c) Anne A. |
sunnuntai 22. tammikuuta 2012
Kokkola 21.1.2011 ja vähän muutakin
| Lila liikkeessä /on the move |
| "Lila" Quinault's Extreme North |
Paljon mahtuu uutisia eiliseen. Kokkolassa käyty ja Lilan kanssa kehässä tuloksella KÄY ERI/1, Unna oli siellä myös omistajiensa kanssa tuloksella NUO EH/2, Awan poika Devil om. M. Haltsonen käväisi Turussa kehässä tuloksella NUO ERI/2 ja viimeisin, mutta ei todellakaan vähäisin Awasta tuli mummo Karon ja Kiibun saadessa vauvoja 9kpl :) Onnea kaikille!!
Lot of news from yesterday. Visit in Kokkola dog show and me with Lila in the ring result working class EXC/1, "Unna" Utamuutin Halikarnassoa was also there with her owners result intermediate class VG/2, son of Awa "Devil" Utamuutin Nigaq own. M. Haltsonen visited Turku INT dog show result intermediate class EXC/2 and last but certainly not least Awa became the grandmother, "Karo" Utamuutin Kaertok receives 9kpl babies with "Kiibu" Neatut Kiibuyat:) Congrats to all!!
torstai 19. tammikuuta 2012
Kajaani KV 15.1.2012
Viimeviikonloppuna oli Kajaanin KV:näyttely. Kasvateista mukana olivat ”Karo” Utamuutin Kaertok tuloksella KÄY ERI / 1, SA, PU1, SERT, CACIB, VSP ja ”Unna” Utamuutin Halikarnassos tuloksella NUO EH / 2. Osaomistuskoiristani mukana oli ”Lila” Quinault’s Extreme North tuloksella KÄY ERI / 1, SA. Alla kuvia, jotka ovat heikohkoja valon puutteesta johtuen.
Last weekend was Kajaani INT dog show. From my breedings there were “Karo” Utamuutin Kaertok result working class EXC / 1, CQ, BM1, CAC, CACIB, BOS and ”Unna” Utamuutin Halikarnassos result intermediate class VG / 2. From co-owned dogs with us was ”Lila” Quinault’s Extreme North result working class EXC / 1, CQ. Below pictures, unfortunately quality is not the best because light was not so good.
| ”Karo” Utamuutin Kaertok om. V. Alariesto |
| ”Karo” Utamuutin Kaertok liikkeessä/on the move |
| ”Unna” Utamuutin Halikarnassos om. M. & K. Koppanen |
| ”Lila” Quinault’s Extreme North om. A. Arvola, M. Vesterinen & S. Kinnunen |
Tilaa:
Kommentit (Atom)



